Mallorcan poukamia

Internetissä on monia kirjoituksia ja listauksia Mallorcan parhaista rannoista. Minulle ei ole kertynyt paljon kokemusta niistä sillä en ui enkä ota aurinkoa. Siksi ehkä hiukan pitkin hampain suostuin kerrankin lähtemään kämppiksen kanssa joillekin Mallorcan kuuluisimmille poukamille (cala). Päätimme vuokrata auton ja yhdistää päivään useamman kohteen enimmäkseen saaren kaakkoisrannikolla.

Olimme vuokranneet pienimmän mahdollisen auton, mutta vuokraamo oli tehnyt meille ”upgrade” eli saimme paljon isomman auton käyttöömme. Ainoat tarjolla olevat pienet autot olivat sähköautoja ja paljon kalliimpia kuin vuokraamamme auto. Onneksi kohteisiimme ei kuljettu kapeita mutkaisia teitä. Pienen alku jännityksen jälkeen kuskilta sujui ajaminen kuin vanhalta tekijältä.

Cala Pi
Saavuimme ensimmäiseen kohteeseemme, Cala Pi, ennen kello kymmentä. Lähellä rantaa on pieni parkkipaikka, jonne onneksi saimme auton pysäköityä. Portaat rannalle kulkevat hotellin ohi. Sen pihalla oli ihmisiä nauttimassa aamiaista, ja sadettimet roiskivat vettä nurmikolle. Portaat ovat suhteellisen jyrkät ja ylösnousu tuntui kunnon porrastreeniltä. Cala Pi ei ole leveä ranta, poukamat harvoin ovat, mutta hiekkaa jatkuu pitkälle ennen kuin se muuttuu ruohoksi ja kalliot tulevat vastaan.
Jos rannasta etsii kuvia sosiaalisesta mediasta, iso osa on ihmisiä poseeraamassa veden yllä olevalla kielekkeellä. Jos itse haluat samanlaisen kuvan, varaudu jonottamaan vuoroasi. Ennen meitä vuorossa oli turkooseihin bikineihin pukeutunut poseeraaja. Hän ei selvästikään ollut tyytyväinen ensimmäisiin kuviinsa, koska hän kärsimättömänä odotti uudelleen vuoroa minun ja kämppikseni poseeratessa. Kielekkeellä roikkuminen otti hiukan mahanpohjasta vanhaa korkeankammoista, mutta näyn onneksi kuvissa niin pienenä, että kauhu ei näy kasvoillani.

Cala S´Almunia ja Caló del Moro
Seuraavina kohteinamme olivat päivän suosituimmat rannat. Näiden rantojen lähelle ei pääse autolla, ja läheisin linja-autopysäkki on poistettu käytöstä. Olin lukenut vanhoja uutisia siitä, kuinka alueen asukkaat eivät olleet iloisia isosta kävijämäärästä. Me jouduimme ajamaan ympyrään joitakin kertoja löytääksemme vapaata katujen varsilta saadaksemme auton parkkiin. Jätimme auton suhteellisen kauaksi, joten käveltävää riitti. Ei tarvinnut pahemmin katsella karttaa tai etsiä kylttejä rannoille. Riitti, että seurasi ihmislaumoja.

Cala S´Almuniaan laskeudutaan erittäin jyrkkiä portaita alas. Se ei todellakaan ole hiekkaranta vaan meren veistämä kivikkoinen poukama. Hyppiminen mereen näytti olevan suosittua. Itse kävelin rosoista kivikkoa kallion ympäri. Kallion toiselle puolella pystyin hetkeksi unohtamaan ihmispaljouden tuijottamalla avomerelle tuulen heitellessä polkkatukkaani sinne tänne. Joissakin kalastajien taloissa oli ihmisiä, ja mietimme kämppiksen kanssa, pystyivätkö ihmiset vuokraamaan niitä esimerkiksi päiviksi vai olivatko ne joidenkin ”kesämökkejä”.

S´Almuniasta pääsee Calo del Morolle kävelemällä luonnonsuojelualueen läpi. Moro taitaa olla yksi Mallorcan suosituimmista rannoista. Se on pieni poukama, jossa on paljon isoja kiviä rannalla. Sinne laskeutuminen on haasteellista ja erittäin ikävää jonottavien ihmisten takia. Polkua voi kulkea vain yhteen suuntaan kerrallaan eli joko ylhäällä tai alhaalla joutuu odottamaan. Odottaminen ei sovi kaikille, ja pääsimmekin näkemään etuilua ja kuulemaan huutelua ja pyytelyjä. En todellakaan nauttinut kyseistä rannasta. Seisoskelin vedenrajassa reppujen kanssa sen aikaan, kun kämppikseni ui. Toimin myös parille nuorelle saksalaiselle videokuvaajana. Seurasin ihmisten erilaisia seksikkäitä poseerauksia vedessä aikani kuluksi. Kun kämppis tuli takaisin rannalle, minäkin päätin poseerata heidän tapaansa. Aallokko oli sen verran kovaa, että onnistuin kastelemaan shortsini, ja kuvissa näyttää siltä, että olisin pissannut housuuni. 

Cala Santanyí

Päivä oli jo pitkällä päästessämme neljänteen kohteeseemme. Itse poukama oli pienoinen pettymys. Kuvien perusteella olin odottanut jotakin hienompaa, mutta rajaamisella saadaan ihmeitä aikaan. En ollut odottanut, että ranta olisi täynnä läheisen hotellin asukkaita. Tärkeintä meille oli kuitenkin siinä vaiheessa saada ruokaa.

Menimme pieneen melkein täynnä olevaa ravintolaan. Palvelua oli vaikea saada ja vihdoin ruokien tullessa pöytään huomasin, että tilaamastani margarita pitsasta puuttui tomaatti. Sain pitsapohjan pelkällä juustolla. Olin niin väsynyt ja ärsyyntynyt, että ilman ravintolan seinällä olevaa valokuvaa olisin kokonaan unohtanut, että olin huomannut kartalta, että lähelle Cala Santanyíta oli karttaan merkitty Mirador de ”Es Pontas”. Suuntasimme sinne maksettuamme laskun. Es Pontas on luonnonkivikaari meressä. Kivi oli houkutellut joitakin hurjapäitä, jotka hyppivät siitä mereen. Joku oli joskus kaareen virittänyt narunkin, jonka avulla hyppiminen onnistui. Me katsoimme Es Pontasta pitäen hatuistamme ja helmoista kiinni tuulen tuivertaessa näköalatasanteella.

Cala Figuera

Päivän viimeiseksi kohteeksi jäi romanttiseksi kalastaja kyläksi kutsuttu Cala Figuera. Se poikkeaa muista caloista, sillä se on kaksi osainen, melkein y:n muotoinen eikä siellä oli uimarantaa. Lahti on täynnä pieniä veneitä. Silti näimme joitakin ihmisiä meressä vilvoittelemassa helteeltä. Kämppikseni sanoi, ettei hän todellakaan menisi veteen, jossa on niin paljon veneitä.

Rannalta on kävelyreitti majakalle, mutta olimme molemmat liian väsyneitä kävelemään enempää kuin lahdet ympäri. Minä sentään kiipesin pienet portaat ylös kylään päin, jotta saisin erilaisin kuvakulman lahteen kuvilleni. Päätäni repi kamala päänsärky, ja puidenoksat tunkivat näköalan eteen. Turha nousu. Kuten tapaamme kuului, söimme vielä jäätelöt ennen paluumatkaamme Palmaan.